Menneet matkat

Yhdistys on aloittanut toimintansa keväällä 2005. Ulkomaanmatkoja on 2012 loppuun mennessä tehty nelisenkymmentä. Suosittu matkatyyppi on ollut sellainen, jossa asutaan yhdessä paikassa, tutustutaan siihen sekä retkeillään sieltä muihin kiinnostaviin kohteisiin (esim Perugia ja Siena Italiassa, Nizza Ranskassa). Tällaiset matkat ovat usein viikon mittaisia.

Yhtä suosituiksi ovat tulleet intensiivimatkat suurkaupunkeihin: Pariisiin, Roomaan, New Yorkiin, Berliiniin, Amsterdamiin - perillä ollaan 3-5 päivää. Ohjelma on runsas - emme kirjoita matkan esitetekstiin "vapaata aikaa". Taidehistoriallinen anti on vuolasta. Olemme monesti korostaneet, että oma aika täytyy ottaa eli jättää pois jokin kohteista, jonka näkeminen ei tunnu kaikkein tärkeimmältä, jos ohjelma tuntuu rasittavalta.

Kaupungeissa käytämme harvoin tilauskuljetuksia. Liikumme julkisella liikenteellä ja kävellen. Kohtuullinen kunto onkin tarpeellinen. Kauenpana oleviin retkikohteisiin mennään joskus junalla, yleensä tilausbussilla.

Ryhmien koko on vaihdellut 16:sta 34:ään. Suurin osa matkalaisista on naisia, mutta pariskuntiakin on usein mukana. Yksin matkustavat herrasmiehet ovat melko harvinaisia ja he olisivatkin tervetulleita! 

Matkoilla on poikkeuksetta iloinen ilmapiiri. Yhteiset ruokailut ( lounas tai päivällinen päivittäin) ovat varsin rattoisia tilaisuuksia. Valitsemme ravintolat huolella, viini kuuluu ateriaan lähes poikkeuksetta.

Saamamme palaute matkoista on hyvin positiivista. Useimmat matkoille osallistuvista ovat mukana toistuvasti.

Matkojen melko kallis hinta johtuu siitä, että ne valmistellaan ja toteutetaan suurella huolella. Teemme yleensä järjestelymatkan etukäteen ja mukana on useimmiten kaksi matkanjohtajaa, jotka ovat taidehistorian ammattilaisia ja hyvin valmistautuneet esittelemään kohteita. Paikallisoppaita käytämme silloin, kun se on kohteessa lakisääteistä tai jos kohdemaan kieli/ kulttuuri on täysin vierasta.

FROM MONOLOGICAL AND DIALOGICAL TO

 


KFROM MONOLOGICAL AND DIALOGICAL TO